lauantai 30. toukokuuta 2015

Kuressaaren sympaattiset puutarha- ja kukkapäivät

Kuressaaren linnan lähellä oleva puisto täyttyi viikko sitten puutarhaihmisistä. Taimitarjonta ei ollut yhtä laajaa kuin Keski-Viron Türin kukkamarkkinoilla, mutta Saarenmaalle oli tullut myyjiä myös muualta Virosta.


Keijunkukkia oli usealla myyjällä laaja valikoima.

Puutarhapäivien sympaattisin osaston tekijät olivat hyödyntäneet vanhoja
emalikattiloita, ruostuneita ämpäreitä ja muuta kasvualustaksi sopivaa.



Puutarhamatkan kohteena kukkapäiviä kiinnostavampia olivat ihmisten pihat. Niitä oli helppo kurkistella kuljeskelemalla ympäri omakotiasutusta täynnä olevaa kaupunkia. 

Yhteistä lähes kaikille pihoille olivat tulipunaisina hehkuvat tulppaanit. Niitä oli kaikkialla, ja tänä vuonna ne olivat poikkeuksellisen isoja, ihmiset kertoivat.



Vielä kauniimpia kuitenkin olivat metsätulppaanit, jotka levisivät keltaisena mattona Anglan vanhan kirkon viereisellä lehtoniityllä. Niitä kukki myös pihoilla, ja saimme kuin saimmekin ostettua niitä kukkapäivien ainoalta oman pihansa kasveja myyneeltä rouvalta.







Ei kommentteja: