sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Karhunlaukka tuottaa satoa maaliskuussa



Karhunlaukka (Allium ursinum) ilahduttaa joka kevät ensimmäisillä versoillaan. Koskaan aikaisemmin en kuitenkaan syöneeni sitä jo maaliskuun puolella.




Kasvusto on runsastunut mukavasti 16 vuoden aikana. Äitini ystävän pihalta siirretty muovikassillinen on moninkertaistunut ja alkanut levitä myös omia aikojaan eri puolille yläpihaa.

Kivijalan vieressä vähälumisena talvena kasvuolosuhteet ovat hyvät. Eipä ihme, että nyt lehdet ovat jo näin terhakoita. Niitä voi jo napsia salaatin mausteeksi tai leivän päälle.


Kesäkuussa pääsemme nauttimaan karhunlaukan kukinnasta.

Luontoportin mukaan karhunlaukka saapui Suomeen mahdollisesti jo viikinkien mukana. Merimiehet tarvitsivat keripukkia vastaan vitamiinipitoista ruokaa, mitä karhunlaukka on.

* * *

Lisäys 31.3.2015:

Karhunlaukka näyttää selviävän loistavasti takatalvestakin. Lehdet ovat yhtä terhakoita kuin ennen lumen tuloa.


5 kommenttia:

Saila kirjoitti...

Ooh! Täytyypä huomenna käydä tutkimassa, jos omalla pihallani olisi versoja, en ole niitä onnenkaan huomannut. Kaunis kasvi tosiaan, kukat ovat ihanat. Ja tuoksuvat kivasti sipulimaiselta.

Maria/Puutarhassa-blogi kirjoitti...

Laitoin syksyllä karhunlaukan siemeniä itämään. Toivotaan, että joskus niistäkin kehittyy noin komea kasvusto

Sussi kirjoitti...

Siinä onkin oiva kasvi hankintalistalle

Johanna Rintanen kirjoitti...

Karhunlaukasta oli juuri juttua uusimmassa Pähkylässä. Siinä oli jopa muutamia reseptejä mm. karhunlaukkakeitto, karhunlaukkapesto ja karhunlaukkaletut. Kuulostaa kyllä sellaiselta herkulta, että pitää laittaa hankintalistalle =)

Leena K kirjoitti...

Saila, kerrankin jossain asiassa edelläsi ;)

Maria K, toivottavasti kerrot jossain vaiheessa, mitä siemenkasvatus onnistui. Minä sain oman alkuni tosiaan siirtolaisina toiselta pihalta.

Sussi, suosittelen lämpimästi.

jori, saat ehkä muutaman uuden idean ruokablogistani ja samalla vinkkejä vuohenputken ruokakäyttöön http://tofujasitruunaruoho.blogspot.fi/search/label/karhunlaukka