lauantai 27. syyskuuta 2014

Puutarhakauden fiaskot

Tänä kesänä puutarha on saanut selvitä paljolti omillaan. Siellä vietetty aika on kulunut pääasiassa lehtokotiloita keräten. Liian vähän sitäkin, kuten daaliakuvasta näkyy.

Jostain syystä lakastuva daalia vetää puoleensa lehtokotiloita kuin magneetti.
Hyötytarhan kasvulavat ovat täyttyneet ison koivun hiusjuurista, jotka imevät kaiken kosteuden kasvualustasta. Hirveästi en viitsinyt kastellakaan, kun olemme pelkän rengaskaivon varassa. Niinpä pinaattien kasvatus ei onnistunut.

Saanko esitellä, kasvimaan suurin pinaatti.
Sieltä täältä reissujen varrelta matkaan on tarttunut muutama uusi kasvi. Niistä istuttamatta on Mustilan magnolia, ystävän naapurilta saatu sinipiikkiputki ja avoimien puutarhojen päivänä Pokrovan luostarista ostettu huiskunauhus.

Huiskunauhus näyttää pärjäävän hyvin taimiruukussakin.
Huomenna sekin pääsee vihdoin oikealle kasvupaikalle. 


1 kommentti:

Sussi kirjoitti...

Lehtokotiloita tuntuu nykyisin olevan joka paikassa. Meillekin imestyivät pari vuotta sitten.