perjantai 20. kesäkuuta 2008

torstai 19. kesäkuuta 2008

Töyhtöangervot ehtivät

Töyhtöangervot ehtivät kuin ehtivätkin kukkaan juhannukseksi. Tavallista myöhemmässä ne kuitenkin ovat - röyhyjen väri on vielä hennon vihertävä, ei kellanvaalea kuten täydessä kukassa.

















Juhannuksen aikoihin välitasanteemme on kuin valkea pilvi: töyhtöangervojen lisäksi siellä kukkivat pihajasmikkeet, joiden tuoksu leijailee pitkin pihaa.

















Eilinen kaatosade ei onnistunut tuhoamaan tulppaanikaunokaisiani. Vettä tuli kerralla koko kuukauden normaalin sademäärän verran - 50 milliä.

tiistai 17. kesäkuuta 2008

Sade piiskaa

Sade piiskaa pihaa ja ropisee kattoa vasten. Näistä ihanista tulppaaneista ei taida tämän päivän jälkeen olla enää jäljellä kuin lehdet. Kuva on otettu 10 päivää sitten.


















Puna-ailakit sen sijaan eivät yleensä lannistu mistään. Tänä kesänä olen ensimmäisen kerran alkanut rajoittaa niiden leviämistä. Jokaisen pensaan juurella niitä ei tarvita eikä pöllipolun väleissä kaivata.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2008

Akileijan aikaa

Kesäkuun ilmiö ovat rehevällä pihamaallamme rehottavat akileijat.








Tänä kesänä havahduin niiden värien moninaisuuteen. Vanhassa pihapiirissä kasvoi siellä täällä muutama akileija, kun muutimme tänne kymmenen vuotta sitten.
Vuosien varrella olen kerännyt siemeniä, kasvattanut pikkutaimia ja antanut kukkineiden siementää.
Osa akileijoistamme on luonnonvaraisenakin kasvavaa lehtoakileijaa (aquilegia vulgaris), osa ilmeisesti jalostettuja lajikkeita. Suomen ja Pohjolan kasvit –kasvikirjan mukaan
luonnonvarainen lehtoakileija kukkii sinisenä, violetinpunaisena ja valkoisena.
Nyt päätin dokumentoida niiden kirjon. Ehkä ensi kesänä ilmestyy jo uusi sävy!
Akileijat ovat suosikkikasvejani monestakin syystä: herkän hento ja kuitenkin kestävä kasvi, yllätyksellisyys niin kasvupaikan kuin värinkin suhteen, kiehtovan mallinen kukka - ja kasvaa ilman ihmeempää hoitoa.













Lehtoakileija (aguilegia vulgaris)












Lehtoakileija (aguilegia vulgaris)
Ja sitten variaatioita: